Kohtaamisia mökissä
Laivamatka Ometepen saarelle oli kovin keinuva, aallokko heilutti pientä puupaattiamme, jossa matkasi lisäksemme liuta paikallisia, joitakin matkalaisia, ruokasäkkejä ja muuta tavaraa mantereelta. Olin matkan aikana jo useaan otteeseen ollut varma, että pieni laivamme kaatuu ja joudumme uimaan lähimpään saareen. Kallistumat olivat sitä luokkaa, että kohta koukataan vettä. Satamaan saavuttuamme olimme tyrskyistä märkiä, ja mikä parasta ”vatsapussissani” olleet passi ja setelinippu olivat myös märkiä.
Majapaikamme saarella oli vaatimaton mutta mukava mökki. Vehreä tropiikki ympäröi sen, sirittävien äänteen säestämänä. Mökissä oli ylellisyys – oma suihku! Illalla jatkuvien sähkökatkosten välissä, päätin pikaisesti käydä suihkussa. Mukavampaahan se on peseytyä valossa kuin pilkkopimeässä. Olin suihkuttanut tovin, kun vilkaisin ylöspäin. Seinällä, hieman pääni yläpuolella nökötti skorpioni. Se oli jähmettynyt paikoilleen, enkä ihmettele sitä lain. Seisoihan sen alapuolella vitivalkoinen valas. 🙂
Muovipussi, pitkä keppi ja hieman suostuttelua – alkoi suuri skorpionin metsästys. Eikä skorpioni mikään tyhmä ole, helpommalla se tiesi pääsevänsä antautumalla, kuin jäämällä samaan suihkuun tämän naisihmisen kanssa. Niin saatiin se taas mökin ulkopuolelle, omiensa joukkoon. Olin kyllä tavannut näitä pistopiikkihäntiä aiemminkin, mutta ensi kertaa kylvimme yhdessä.
Toinen tuttavuutemme oli vikkelänä veikkona lähes muurannut rinkkani seinään kiinni. Kauan ei syyllistä tarvinnut etsiä. Kaveri ilmestyi rinkastani tervehtimään meitä ja toinen, pikkuapuri, löytyi lymyämästä rinkkani takaa. Ristimme karvajalan Möhköksi, mutta rinkkaani en sille halunnut luovuttaa. Alkoi suuri hämähäkkien metsästys ja Möhkökin apureineen saateltiin ulos luontoon, omiensa pariin.
Mökissämme vieraili monia muitakin tuttavuuksia. Varsinkin herra Tikku oli varsin mielenkiintoinen. Tarkkaillessa tämän ”kepin” liikkeitä sai aikaa kummasti kulumaan. Kovin hidasta tai lähes olematonta oli hänen kulkunsa kuitenkin. Tai ehkä herran Tikku olikin pysähtynyt tarkkailemaan minua? Ehkä me tarkkailimmekin toisiamme?
Monenlaista tuhatjalkaista menijää kipitteli seinillämme.
Ometepen rauhallisella saarella törmäsimme toki moniin muihinkin eläimiin, mutta onneksi mökkimme ulkopuolella. Majapaikkamme koiruudet olivat yhtä taidokkaita, kuin lajitoverinsa muuallakin, nimittäin sukkuloimaan itsensä pöytämme läheisyyteen syödessämme. Voiko anovaa koiran katsetta sivuuttaa? Voi, mutta vaikeampaa on ohittaa kissoja, jotka kita ammolla makaavat pöytäsi alla. Kerran ihmettelin niitä todella – kita ammolla! Mutta se olikin jo toinen maa ja toinen matka.
Ometepen saari sijaitsee Nicaraguajärvellä. Se on Nicaraguan ja Keski-Amerikan suurin järvi ja ja maailman 20. suurin järvi. Nicaraguajärvessä on yli 400 saarta, joista suurimmat ovat Zapatera ja Ometepe. Ometepessa on myös kaksi tulivuorta: Maderas ja Concepcion. (Lähde: Wikipedia)
